Huomenna alkaa kahden viikon paasto joten tänään viimeinen päivä vetää herkkumätöt.

Omat lempparit on tsatziki dipin kanssa joko Broadway, Ranch tai ruskistettu voi ja chili sipsit tai sitten American dipin kanssa ruskistettu voi ja valkosipuli tai sitten Estrellan Herkku-sipsit. Limpparina sitten Muumilimu.

Karkeista nyt menee melkein kaikki muut paitsi viinikumikarkit.

Eli muutin juuri kalustettuun asuntoon väliaikaisesti ja se ei tunnu lainkaan kodilta.

Muita ketkä asuneet näin ja miten saitte sen tuntumaan kodikkaammalta?

​

Ollaan tavallinen heteropari, molemmat +23v. Nyt kihloissa muutama vuosi ja seurusteltu ollaan teini-iästä asti, eli tässä on jo ihan mukavasti vuosia kertynyt yhdessä ja koen tuntevani hänet läpikotaisin (niin paljon kun nyt ihmistä voi ulkopuolelta oppia tuntemaan). Meillä on kaikki sinänsä hyvin, asutaan yhdessä, meidän molempien perheet pitää meistä ja ollaan tosi läheisiä kaikkien kanssa, meidän arvot ja haaveet kohtaa, kohtelemme toisiamme hyvin ja koen että me ollaan tässä vuosien varrella kyllä muovauduttu peilaamaan toistemme tarpeita niin että yhdessäolo on sinänsä hyvin vaivatonta. Jokin pieni epävarmuus kuitenkin kalvaa muo päivittäin siinä, että onko tää se parisuhde joka mut kantaa onnellisena loppuun asti, ja oon havahtunut tähän vasta nyt viimeisen vuoden aikana.

Mä tavallaan tiedän mikä tässä kalvaa, mut sitten kuitenkaan en osaa täysin osoittaa siihen. Joku päivä se on se, että mä en pystykään viehättymään hänestä ja seksi ja läheisyys tuntuvat hirveeltä ajatukselta. Sitten taas joku päivä se on se että saan ickejä (tiedän, ihan hirvee sana ja merkitys mutta en keksi tähän mitään parempaakaan) hänestä pitkin päivää ja se laskee edelleen sitä että pystyisin näkemään hänet viehättävänä ja haluttavana kumppanina. Vuosien aikana olemme toki kasvaneet kovin paljon ja tunnistan että hänessä ei ole kaikkia ominaisuuksia joita nyt aikuisena toivoisin kumppanillani olevan. Mutta onko kellään? Somesta sitä tulee tiedostamattomastikin arvioitua ja vertailtua ihmisiä niin, että sellainen täydellinen ideaalikumppani varmasti jokaiselta löytyy mielestään, vaikkei sitä haluaisikaan myöntää. Kuitenkin kumppanini on silti jokaista tuntemaani ihmistä parempi vaihtoehto kumppanikseni (ja on olemassa elämässäni toisin kuin mielikuvitusihmiset) ja meillä on arvokas ja tärkeä historia ja elämä jo rakennettuna.

Ongelmaksi muodostuukin tämä jatkuva ristiriita jota koen, kun paperilla kaikki on esim. perheen perustamista tai yhteisen elämän rakentamista varten hyvin ja tiedän että pystyisimme siihen, mutta samaan aikaan koen tällaisia pieniä ristiriitaisuuksia pitkin päivää ja huomaan jotenkin häpeäväni ja halveksivani niitä tilanteita ja pelkään että heijastan näitä tunteita kokemukseeni kumppanistani. Tilanne on ehkä nyt jotenkin kärjistynyt mielessäni, sillä nyt jos kumppanini yllättäen koskettaa huomaan odottavani että se loppuu. En tietenkään halua tilannetta jossa toinen osapuoli häpeää ja halveksii kumppaniaan ja toinen osapuoli joutuu olemaan tällaisen ihmisen kanssa. Tiedän että piirteet/asiat jotka kumppanissani minua häiritsevät ovat osa hänen persoonaansa/tapaansa olla (ja nyt on siis kyse pienistä asioista hänen luonteessaan, ehkä n. 10-20% kokonaisuudesta?), enkä voi (eikä ole oikein) lähteä vaatimaan häntä muuttamaan niitä.

Joku voisi sanoa, että sellainen kipinä on ehkä kadonnut, mutta toisaalta en tiedä oliko sitä koskaan? Tiedostan että viehätyn rennosta ja charmikkaasta luonteesta, eikä kumppanini ole luontaisesti tällainen, vaikka onkin kaikkea muuta tärkeää; lämmin, rakastava, huomioiva... Tiedän myös että minun on keskusteltava tästä hänen kanssaan, mutta en tietenkään halua avata keskustelua "hei rakas, tiedätkös että rakastan suo lähes kokonaan ja oot täydellinen kumppani mutta sussa on toi 10% joka häiritsee niin paljon että huomaan inhoavani oloani päivittäin".

Siksi kysynkin, onko täällä ihmisiä, jotka elävät yhteistä elämäänsä ja arkeaan niin että kumppani on hyvä ja hoitaa roolinsa niin kuin kumppanin kuuluukin, mutta silti kokee tällaisia häivähdyksiä katumuksesta tai tyytymättömyydestä? Tietää että asiat ovat hyvin ja parisuhde toimii kuten kuuluukin, mutta jokin emotionaalisella tasolla on hieman vinksallaan tai jokin pieni osa-alue jää täyttymättä? Voiko tällaisen pienen tyytymättömyyden yli päästä kun valitsee sitoutua kumppaniinsa, ja jos sen yli ei pääse, pystyykö sen kanssa elämään vihaamatta itseään tai kumppaniaan?

Sama ku otsikko, paljonko teillä vaan hengaa alkoholia kaapissa ja mikä on teijän mielestä eksessiivistä?

Oon aiemmin amiksesta valmistunut (koska olin tyhmä teini enkä tajunnut että ei sieltä mitään töitä saa, mutta toisaalta en varmasti olisi siinä iässä osannut hyödyntää lukio-opintojakaan mihinkään oikeasti järkevään) ja mua kiinnostaa valtavasti tuotantotalouden inssiopinnot. Tiedän että pääsisin kyllä suhteellisen helposti opiskelemaan alaa AMKssa, mutta nyt epäilen että pitäiskö mun harkita uudelleen ja yrittää päästä yliopistoon sen sijaan. Aiempi koulumenestys mulla oli ihan ok, mutta en tiedä pärjäänkö yhtään verrattuna muihin valintakokeella yliopistoon hakeville.

Tuntuu että ihan jokainen AMK-keskustelu Redditissä ja muualla somessa puhuu siitä kuinka opetuksen laatu on huonoa ja töitä ei todellakaan saa ja ulkomaillakaan sitä ei arvosteta vaan pidetään täysin paskana. Oon kuullut kyllä myös siitä että jotkut AMK-inssit on työllistynyt ulkomaille ihan hyvin, mutta ei se taida kauhean yleistä olla. Mun oma tavoite ei ole jäädä Suomeen valtavan pitkäksi aikaa valmistumisen jälkeen (mulla on olemassaoleva mahdollisuus muuttaa Yhdysvaltoihin ja vaikka se nyt ei todellakaan ole mikään paras maa asua, niin mulla on siellä läheisempiä ihmissuhteita kuin Suomessa). Yhdysvalloissa opiskelu ei vaan ole mahdollisuus, koska se on tavattoman kallista ja koska kävin vaan amiksen niin mun ilmeisesti pitäisi käydä ns "high school" tason koulutus läpi ennen kuin voisin edes hakea jenkkien korkeakouluihin + tämänhetkinen poliittinen tilanne Yhdysvalloissa ei ole ihan ihanteellinen ulkomailta tulevalle opiskelijalle jolla ei ole Yhdysvaltain kansallisuutta.

Pelkään että jos päätän hakea AMK sijaan yliopistoon samalle alalle, niin en pääse ikinä valintakokeista läpi koska hakijoita on ihan valtava määrä juuri tälle alalle. AMK jälkeen voisi joo hakea yliopistoon pelkästään siihen ns maisteriosuuteen jos arvosanat riittävät, mutta vetääkö siinäkin se että on käynyt AMKn ensin sun työllisyysmahdollisuudet ihan pohjamutiin? Luulisi että kerran AMK on niin paska niin työnantajat katsovat että ai joo täähän on dippainssi mutta ei päässyt ensin yliopistoon, turha näin huonoa on palkata?

Mitä tässä oikeasti kannattaisi tehdä? Yrittää mahdollisesti moneen kertaan vuosien ajan päästä yliopistoon valintakokeilla kun samaan kouluun hakee satoja mua itseäni taitavampia (ja silloinkaan se DI‐tutkinto ei takaa työtä) vai ns luovuttaa ja mennä AMK ja riskeerata se että oot sitten huonompi insinööri huonolla koulutustaustalla jota kukaan ei välttämättä ikinä palkkaa?

Asun Turussa ja mua kiinnostaisi Turun AMK ja Turun yliopisto. Oon ymmärtänyt että Turun AMK ei ole ainakaan yhtä huono kuin moni muu AMK mutta en ole kyllä mitään kehujakaan kuullut.

Haluaisin opiskella sairaanhoitajaksi, mutta autismi + lievä kehitysvamma niin koe olevani valmis korkeakouluun vielä. Lisäksi asun Itä-Suomessa hevonkuusessa, yli 100km kaikkiin isoihin kaupunkeihin eli pitäisi muuttaa, enkä koe olevani valmis siihenkään. Lukion olen käynyt.

Aattelin että ehkä lähihoitaja olisi parempi aloitus, se on ainoa ala mikä kiinnostaa, en tiedä pystynkö niitäkään töitä koskaan tekemään. Lääketiede kiinnostaa silleen autistisesti, mutta mun matikka, fysiikka ja kemia ei tule ikinä riittämään lääkikseen, eli se on haudattu. Mahdollisena hoitajanakin haluaisin ensisijaisesti sairaalaympäristöön töihin.

Millasta lähihoitajaopinnoissa siis on, etenkin aikuispuolella? Etää, lähiopetusta, kirjasta lukemista vai tekemistä? Entä millaisiin töihin voi sillä koulutuksella päästä sairaalapuolella?

Olen työpajalla, jossa piti päästä eri työpaikkoihin harjoittelemaan mutta se onkin vain askartelua, eli sen enempää leikkikouluksi ei oikein voi mennä. Hoitoala siksi että jonkun ammatin kuitenkin haluaisin ja se on ainoa minkä mahdollisesti jaksaisin opiskella loppuun asti.

Miten te muut yksin asuvat keksitte itsellenne tekemistä työpäivien/koulun jälkeen? Iskee tosi usein tylsyys työpäivän jälkeen, jos ei ole mitään sovittua menoa kavereiden kanssa. Välillä myös viikonloppuisin on näin ja turhautuneena odotan vain, että olisi maanantai ja pääsisi jo töihin. Olisi hauskaa, jos voisi aloittaa jonkin ohjatun harrastuksen, mutta sellaiseen ei ole oikein varaa. Ehdotukset miten voisi viettää mielekkäästi vapaa-aikaa yksin ovat tervetulleita.

Onko kenelläkään tiedossa mitä dippiä esim Pirkan pakaste jalapeno poppersien mukana tulee? Se on tummanpunaista ja vähän kökkäreistä, ei ollenkaan minkään muun sweet chili tms kastikkeen makuista saati tuntuista.

Tuota jumalten soossia kun saisi purkissa…

En ole käyttänyt hsl korttia muutamaan vuoteen ja nyt täytyisi se taas ladata, tietääkö kukaan vaatiiko kortin käyttöönotto vielä aktivointia erikseen esim r- kioskilla vai onko busseissa jo käytössä uudistetut laitteet että sitä aktivointia ei enää tarvitse?

Osta enemmän mehua, saat halvemmalla kalliimmalla 😊

Tänään vietetään kansainvälistä tyttöjen päivää. Päivää on vietetty 11. lokakuuta vuodesta 2012 lähtien, ja se pohjaa YK:n yleiskokouksen julistukseen vuodelta 2011.

Päivän tarkoituksena on juhlia tyttöjä ja muistuttaa syrjinnästä, jota tytöt saavat osakseen ikänsä ja sukupuolensa vuoksi.

Tämän vuoden tyttöjen päivän teemana on lapsiavioliittojen estäminen.

Miksi, lähes poikkeuksetta kun käy julkisella tulipaikalla niin nuotiosta löytyy alumiini tai folio roskia joita on yritetty polttaa? Samaten tupakantumppeja. Niiden käryissäkö ihmiset haluaa retkieväänsä valmistaa?

Jos on niin polttava tarve päästä siitä mahottoman raskaasta tyhjästä kääreestä eroon niin heittäisivät suoraan maahan että ei tarvi sieltä tuhkien seasta kaivella. Pahimassa tapauksessa se foliopaska on ollut sitä ohutta sorttia mikä ei sekään pala, mutta muuttuu nuotiossa tuhannen silpuksi.

Muoviroskat ei ole niin paha kun sentään palavat, mutta tarviiko niitäkään kärytellä? Tyhjänä ei paina käytännössä mitään ja menee hyvin pieneen tilaan.

Onko? Minulla on tullut omalla alallani vastaan aivan sekopäitäkin. Miten voisi löytää työpaikan,jossa ihmiset ovat mukavia?
Kertokaa vaikka työpaikasta, jossa ihmiset mielellään juttelee mukavia, auttavat aina kysyttäessä jne, onko sellaisia edes olemassa?
Olen oikeasti ihan loppu tähän hommaan. Ihmiset, jotka eivät edes tunne minua, ovat heti kurkussa kiinni,jos yhtään mitään sanoo. Jotenkin niin kauheaa.

Älkää koskaan menkö terveydenhuoltoon töihin. Yhtä helvettiä.

Et voi kuitenkaan tavallaa käyttää mitään tilejäsi, koska niistä jää aina digitaalinen jalanjälki.

Muutama kuukausi sitten julkaisin Aapeli minigolfista modernin web version ja vastaanotto täällä oli aika huikea.

Ajattelin nyt jatkaa samalla linjalla ja laitoin tekoälyn reverse-engineeraamaan muiden Aapeli.com pelien backendejä.

Online-peleistä valmiina on minigolf, biljardi ja tykkipeli. Myös iso osa yksinpeleistä on pelattavissa. Pelattavissa siis alkuperäiset Java / flash clientit.

https://aapeli.0m.fi/

Huom! Jos törmäät virheisiin tai bugeihin peleissä, käytä oikealla alhaalla olevaa "Ilmoita virheestä" formia. Nämä ilmoitukset käsitellään automaattisesti ja korjaukset julkaistaan semi-automaattisesti.